Espoon Järjestöjen Yhteisö ry (EJY) on kolmannen sektorin kehittämistoimintaa jonka rahoitus tulee pääosin julkisista varoista. Yhteisön jäsenmäärä on v. -06 lähtien voimakkaasti kasvanut ja yhteistoiminnan muodot monipuolistuneet. Tällä hetkellä käynnissä olevat hankkeet:
Sektori II-hanke (2011-2015) syventää järjestötyöllistämistä ja tarjoaa henkilöresursseja järjestöille.
Vertaisresepti-hankkeen (2011-2015) tavoitteena on kehittää pitkäaikaissairaiden hoitoketjujen yhtenäinen toimintamalli, jolla asiakas löytää oikea-aikaisesti vertaistuen ja järjestöjen neuvonnan piiriin.
Voimanpesä-hanke (2009-2012) pyrkii ehkäisemään perheiden asunnottomuutta.
Win4all-hanke (2010-2014) etsii uusia yhteistyökumppaneita ja yhteistyön muotoja sosiaali- ja terveysalan järjestöille liikunta-, kulttuuri- ja ympäristöjärjestöistä sekä kaupunginosa- ja asukasyhdistyksistä.